Thursday, September 6, 2007
Uuh.^^
Pääsinpäs tänne Tampereelle. (: Tänään läti juna 9:40 ja olin ihan hilkulla myöhästyä. x) Piti hypätä liikkuvaan junaan. Kärsin sitten siellä kuumuudessa 8 tuntia, ja tylsää kyllä oli. Mutta menihän se siinä.Ihanaa kun täällä saa olla ihan rauhassa koneella. ^^ Noh, niin kauan ainakin että Janne tulee kotiin. x)Uih. Viikonloppuna oli Rovaniemi Rock. Ihhihii. Vieläkin on vaikea uskoa että mie näin herrajumala sentään Negativen ja Technicolourin livenä. ^______^ Tiedän, tiedän, olen ihan ihkuteini, mutta en voi sille mitään.Siellä oli kaikki. No, melkein ainakin. Ja kaikki esiintyivät tosi hyvin, jopa Naiv vaikka on Rollolainen pikkubändi. (Itse asiassa yllätyin siitä miten hyvä Naiv oli) Technicolour oli mahtava, ne on parempia livenä kuin odotin (: Negativekin tosiaan rokkasi, mutta ei ne periaatteessa olleet niin hyviä kuin muut, Jonne vain oli niin ihana ettei sitä huomannut. x) Ja Apis oli tietysti huippu vaikken ehtinytkään katsoa sitä loppuun asti, ja niiden olisi tosiaan pitänyt esittää Odotus. Hmph. Poets of the Fall oli paras minun mielestäni. Ahh, viimeistään lauantaina rakastuin niihin (ja seuraavana päivänä kipitin kauppaan ostamaan niiden levyn joka muuten on todella hyvä, suosittelen). Myös Humane oli kiva, vähän laimeahko ehkä. The Winyls oli myös aika hyvä, vaikken olekaan kuullut koko bändistä aikaisemmin. Lordi tietysti esiintyi tosi hienosti, sillä oli hirveästi erikoistehotseita (tulta, räjähdyksiä yms) ja hullut lavasteet. Lordin esityksen ajaksi paikalle ilmaantui viisi kertaa enemmän ensiapuhenkilökuntaa kuin muulloin ja paloauto. x)Ihkuti, sain Technicolourin Garyn ja potf:n Markin nimmarit. ^^Niitä benjihyppyjä otti mahanpohjasta jo katsoa. Vaikka sellaista olisi kyllä hienoa joskus kokeilla.Humh. No mitään muuta jännittävää mulle ei olekaan tapahtunut. Mutta ainakin pääsin viimein koneelle. ^^ Hevoskotkaan siis.Niin ja muuten, jos ketään kiinnostaa niin päivitin tuonne alemmas viimein sen 22.6. merkinnän, jossa ihkutan Avril Lavignen konserttia.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment